Valtioneuvoston asetus televisiomaksuista
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä, säädetään valtion televisio- ja radiorahastosta 9 päivänä lokakuuta 1998 annetun lain (745/1998) 6 §:n nojalla:
1 § Televisiomaksun suuruus
Televisiomaksun suuruus on:
| yhdeltä kuukaudelta | 21,80 euroa |
|---|---|
| kolmelta kuukaudelta | 64,20 euroa |
| kuudelta kuukaudelta | 126,95 euroa |
| kahdeltatoista kuukaudelta | 252,25 euroa. |
Viestintävirasto laskuttaa televisiomaksun television käyttäjän ilmoituksen mukaisesti etukäteen joko yhden, kolmen, kuuden tai kahdentoista kuukauden erissä.
2 § Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.
Tällä asetuksella kumotaan 7 päivänä lokakuuta 2010 annettu valtioneuvoston asetus televisiomaksuista (865/2010) .
Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.
Tämän asiakirjan lukeminen ei korvaa Finlexissä julkaistun virallisen tekstin lukemista. Emme vastaa mahdollisista epätarkkuuksista, jotka johtuvat alkuperäisen muuntamisesta tähän muotoon.
Tämä teksti julkaistaan lähteen Finlex omilla uudelleenkäytön ehdoilla, ei Legalizen lisenssillä eikä public domain -lisenssillä.
Finlex
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sisältää Finlexin aineistoa, jonka on julkaissut oikeusministeriö (Oikeusrekisterikeskus). Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. Aineistoon on tehty muotomuutoksia (XML-muoto muunnettu Markdowniksi).