Sisäministeriön asetus valtion varoista ryhmätunnistamistilaisuuteen osallistuvalle sivulliselle maksettavista korvauksista
Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään esitutkintalain (805/2011) 8 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla:
1 § Soveltamisala
Valtion varoista maksetaan ryhmätunnistamistilaisuuteen osallistuvalle sivulliselle korvausta matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä siten kuin tässä asetuksessa säädetään.
2 § Korvauksen määrä
Korvauksen määrän osalta on voimassa, mitä valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun asetuksen (619/2013) 2–8 §:ssä säädetään. Erityisestä syystä korvauksen määrästä voidaan poiketa.
3 § Korvauksesta päättäminen
Korvauksesta päättää tutkinnanjohtaja.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
4 § Korvauksen maksaminen
Korvaus maksetaan pankkisiirtona tai maksuosoituksena. Ryhmätunnistamistilaisuudessa läsnä olevalle maksu voidaan erityisestä syystä suorittaa käteisenä rahana.
5 § Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 3 päivänä helmikuuta 2014.
Tämän asiakirjan lukeminen ei korvaa Finlexissä julkaistun virallisen tekstin lukemista. Emme vastaa mahdollisista epätarkkuuksista, jotka johtuvat alkuperäisen muuntamisesta tähän muotoon.
Tämä teksti julkaistaan lähteen Finlex omilla uudelleenkäytön ehdoilla, ei Legalizen lisenssillä eikä public domain -lisenssillä.
Finlex
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sisältää Finlexin aineistoa, jonka on julkaissut oikeusministeriö (Oikeusrekisterikeskus). Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. Aineistoon on tehty muotomuutoksia (XML-muoto muunnettu Markdowniksi).