Verohallinnon päätös FATCA-sopimukseen perustuvasta tiedonantovelvollisuudesta

Tyyppi Päätös
Julkaisu 2015-03-03
Viimeksi päivitetty 2015-03-05
Tila Voimassa
Ministeriö Valtiovarainministeriö
Lähde Finlex
pykälää 4
Muutoshistoria JSON API

Verohallinto on verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 17 a §:n 2 momentin, sellaisena kuin se on laissa 155/2015, nojalla päättänyt:

1 § FATCA-tietojen ilmoittaminen

Raportoivan suomalaisen finanssilaitoksen on verotusmenettelylain 17 a §:n mukaisesti annettava FATCA-sopimuksessa (SopS 25/2015) tarkoitetut tiedot.

Ellei raportoivalla suomalaisella finanssilaitoksella ole 1 momentin mukaan raportoitavia tietoja, on tästä annettava Verohallinnolle ilmoitus.

2 § Tietojen antamisaika

Tiedot on annettava vuosittain tammikuun loppuun mennessä edelliseltä kalenterivuodelta.

Vuodelta 2014 tiedot on kuitenkin annettava 30.4.2015 mennessä.

3 § Tiedonantotapa

Tiedot voidaan antaa vain sähköisesti käyttäen Verohallinnon julkaisemia sähköisiä ilmoittamispalveluita.

4 § Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 9 päivänä maaliskuuta 2015.

Päätöstä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2014 annettaviin tietoihin.

Tämän asiakirjan lukeminen ei korvaa Finlexissä julkaistun virallisen tekstin lukemista. Emme vastaa mahdollisista epätarkkuuksista, jotka johtuvat alkuperäisen muuntamisesta tähän muotoon.

Tämä teksti julkaistaan lähteen Finlex omilla uudelleenkäytön ehdoilla, ei Legalizen lisenssillä eikä public domain -lisenssillä. Finlex
Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0)
Sisältää Finlexin aineistoa, jonka on julkaissut oikeusministeriö (Oikeusrekisterikeskus). Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä: https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi. Aineistoon on tehty muotomuutoksia (XML-muoto muunnettu Markdowniksi).