Valtioneuvoston asetus metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä annetun lain (71/2023) nojalla:

1 luku. Yleiset säännökset

1 § Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä annetun lain (71/2023), jäljempänä kannustejärjestelmälaki, nojalla myönnettävien tukien myöntämisen edellytyksistä, tukien määrästä ja muista tukien määräytymisperusteista samoin kuin tukipäätöksessä annettavista tiedoista.

2 § Pääasiallinen maatila- tai metsätalouden harjoittaminen

Yhteisön katsotaan harjoittavan pääasiallisesti maatila- tai metsätaloutta, kun yhteisön liikevaihdosta ja tasearvosta yli puolet on muodostunut maatila- tai metsätaloudesta tuen hakemista välittömästi edeltävällä päättyneellä tilikaudella. Jos toimintansa aloittavalla yhteisöllä ei ole vielä vahvistettua tilinpäätöstä, jonka perusteella liikevaihdon ja taseen arvoa voidaan arvioida, voidaan hyväksyä muukin riittävä selvitys siitä, että pääasiallisena tarkoituksena on maatila- tai metsätalouden harjoittaminen.

Maatila- tai metsätalouden harjoittamisen katsotaan muodostavan pääosan säätiön toiminnasta, kun säätiön liikevaihdosta ja tasearvosta yli puolet muodostuu maatila- tai metsätaloudesta tuen hakemista välittömästi edeltävällä päättyneellä tilikaudella. Jos toimintansa aloittavalla säätiöllä ei ole vielä vahvistettua tilinpäätöstä, jonka perusteella liikevaihdon ja taseen arvoa voidaan arvioida, voidaan hyväksyä muukin riittävä selvitys siitä, että toiminnasta pääosan muodostaa maatila- tai metsätalouden harjoittaminen.

Tuloverolain (1535/1992) 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetun verotusyhtymän katsotaan harjoittavan pääasiallisesti maatila- tai metsätaloutta, kun sille on viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistettu maatalouden tai metsätalouden puhdas tulo ja kun maatila- tai metsätalouden voidaan verovelvollisen ilmoittamista varten pitämien muistiinpanojen perusteella arvioida muodostaneen pääosan verotusyhtymän toiminnasta.

Tässä pykälässä maatilataloudella tarkoitetaan maa- ja metsätaloutta.

3 § Pohjoinen, keskinen ja eteläinen Suomi

Tässä asetuksessa pohjoisella Suomella tarkoitetaan metsien kestävästä hoidosta ja käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1308/2013) 1 §:n 8 kohdassa tarkoitettua aluetta, keskisellä Suomella mainitun pykälän 9 kohdassa tarkoitettua aluetta ja eteläisellä Suomella mainitun pykälän 10 kohdassa tarkoitettua aluetta.

4 § Tuen määrän määräytyminen

Tuki-intensiteetin ja hyväksyttävien kustannusten laskemisessa käytettävät luvut on ilmaistava ennen verojen tai maksujen vähentämistä. Arvonlisävero katsotaan metsäluonnon hoidon tuen hyväksyttäväksi kustannukseksi, jos se jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi.

Useammassa kuin yhdessä erässä maksettava tuki ja hyväksyttävät kustannukset diskontataan tuen myöntämishetken arvoon. Diskonttauksessa käytettävä korko on tuen myöntämispäivänä sovellettava diskonttauskorko. Diskonttauskorkona käytetään viite- ja diskonttokorkojen määrittämisessä sovellettavan menetelmän tarkistamisesta annetussa komission tiedonannossa (2008/C 14/02) tarkoitettua viitekorkoa.

Rahoitettavien toimenpiteiden toteuttamisesta tuensaajalle syntyvät tulot vähennetään toimenpiteen kokonaiskustannuksista, jos tuki määräytyy todellisten kustannusten perusteella. Tällaisiksi tuloiksi katsotaan toimenpiteen toteuttamista koskevan rahoitushakemuksen jättämisen jälkeen rahoitettavan toimenpiteen toteuttamisesta metsätaloudesta syntyvät tulot.

5 § Suuri yritys ja oma työ

Kannustejärjestelmälain 7 §:n 1 momentissa tarkoitettuja suuria yrityksiä ovat ne yritykset, jotka eivät ole tiettyjen maa- ja metsätalousalan ja maaseutualueiden tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetun komission asetuksen (EU) 2022/2472 liitteen I mukaiset perusteet täyttäviä yrityksiä.

Jos maanomistaja on luonnollinen henkilö, omana työnä pidetään maanomistajan omaa ja hänen puolisonsa tai samassa taloudessa asuvan lapsensa tekemää työtä. Jos maanomistaja on yhteisö, yhtymä tai kuolinpesä, omana työnä pidetään yhteisön, yhtymän ja kuolinpesän yhtiömiehen, jäsenen ja osakkaan tekemää työtä. Jos kyse on kannustejärjestelmälain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetusta yhteisomistuksesta, omana työnä pidetään luonnollisen henkilön tai yhtiön yhtiömiehen tekemää työtä. Jos maanomistaja on yhteisö tai säätiö, omana työnä pidetään yhteisön ja säätiön palveluksessa olevan henkilön tekemää työtä yhteismetsän palveluksessa olevan henkilön tekemää työtä lukuun ottamatta. Lisäksi omaksi työksi katsotaan aina vastikkeetta tehty työ.

2 luku. Taimikon ja nuoren metsän hoito

6 § Taimikon ja nuoren metsän hoitokohde

Taimikon ja nuoren metsän hoitokohteen pinta-alan tulee olla vähintään hehtaari. Kohde voi koostua useasta eri kuviosta.

7 § Käsittelyn jälkeinen metsikkö

Kasvatettavan taimikon tai nuoren metsän keskipituuden tulee työn jälkeen olla vähintään 0,7 metriä ja enintään 12 metriä, kun pääpuulaji on havupuu ja enintään 15 metriä, kun pääpuulaji on lehtipuu. Kasvatettavalla taimikolla tai nuorella metsällä tarkoitetaan hoidettavan jakson kasvatettavaa puustoa. Kasvatettavan puuston on oltava puulajiltaan kasvupaikalle sopivaa ja latvukseltaan elinvoimaista eikä siinä saa olla kasvua haittaavia vaurioita.

Hoitotyössä tulee poistaa kasvatettavan puuston kasvua haittaavaa puustoa. Hoitotyössä tulee välttää lehtipuiden poistoa niissä tilanteissa, joissa lehtipuusto ei haittaa kasvatettavan jakson kasvatusta ja se sopii kasvatettavaksi puustoksi yhdessä pääpuulajin kanssa. Kohteelle voi jättää pienialaisia luonnontilaan jääviä alueita, suojatiheikköjä, säästöpuuryhmiä tai pienvesien ja vesistöjen suojavyöhykkeitä. Nämä luetaan tehoalaan silloin, kun niiden yhteinen pinta-ala on alle kymmenen prosenttia kohteen pinta-alasta. Jos kohde on aukkoinen tai epätasainen, tuki myönnetään työn tehoalan mukaisena.

Jos hoidettavan jakson taimien keskipituus on enintään kolmen metriä, ei hoidon jälkeen saa jäädä kasvatettavan havupuuston tai lehtipuuston kasvua haittaavaa tai latvavaurioita aiheuttavaa etukasvuista lehtipuustoa. Jos hoidettavan jakson puuston keskipituus on yli kolme metriä mutta alle kahdeksan metriä, kohteelle saa jäädä hoidon kohteena olevaan jaksoon enintään 2 500 runkoa hehtaaria kohden. Jos hoidettavan jakson puuston keskipituus on vähintään kahdeksan metriä, kohteelle saa jäädä hoidon kohteena olevaan jaksoon enintään 1 300 runkoa hehtaaria kohden, kun pääpuulaji on lehtipuu ja enintään 1 500 runkoa hehtaaria kohden, kun pääpuulaji on havupuu.

Pienpuun keruussa tulee jättää keräämättä kuolleet pysty- ja maapuut.

8 § Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuen määrä

Taimikon ja nuoren metsän hoidon tuki on 200 euroa hehtaarilta. Jos eteläisessä tai keskisessä Suomessa taimikon ja nuoren metsän hoidon yhteydessä syntyvää pienpuuta kerätään kohteelta vähintään 35 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden ja pohjoisessa Suomessa vähintään 25 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden, tuki on kuitenkin 300 euroa hehtaarilta. Korotetun tuen edellytyksenä on, että pienpuuta kertyy kaikilta keruualueen kuvioilta ja pääosin tasaisesti.

3 luku. Terveyslannoitus

9 § Terveyslannoituskohde

Terveyslannoituskohteen pinta-alan tulee olla vähintään kaksi hehtaaria. Kohde voi koostua useasta eri kuviosta.

Alueen vesitalouden katsotaan olevan kunnossa, kun vedenpinnan taso ei nouse kasvukauden aikana turpeessa tasolle, joka vähentää puuston kasvua. Terveyslannoituskohteen vesitalouden kunnon arvioinnissa tulee huomioida, että terveyslannoitus lisää puuston haihduntaa ja laskee veden pinnan tasoa kasvukaudella, vaikka ojia ei kunnosteta.

Tukea ei myönnetä terveyslannoitukseen silloin, kun maaperä on vettä läpäisemätöntä savikkoa.

Tuen myöntäminen terveyslannoitukseen edellyttää, että kohteella on vähintään 70 kuutiometriä hehtaaria kohden kasvatuskelpoista puustoa ennen toimenpidettä. Tästä vähimmäisvaatimuksesta voidaan poiketa, jos terveyslannoitus tehdään taimikoissa. Jos terveyslannoitus tehdään taimikoissa, kohteen tulee olla kasvatuskelpoinen taimikko, jossa taimikon varhaishoito on tehty tarkoituksenmukaisella tavalla ja taimikon keskipituus on vähintään 0,7 metriä. Kasvatuskelpoista taimikkoa koskevasta vaatimuksesta voidaan poiketa niillä enintään 0,3 hehtaarin aukkoja sisältävillä kuvioilla, joilla kasvatushakkuu on tehty tavalla, josta ei seuraa metsälaissa (1093/1996) säädettyä uudistamisvelvoitetta. Tukea ei myönnetä hieskoivikoiden terveyslannoitukseen eikä lannoittamiseen kohteilla, joilla puuston uudistaminen on edelleen kasvattamista kannattavampaa.

10 § Lannoitevalmiste

Käytettävän boorilannoitteen määrässä tulee noudattaa valmistajan ohjetta. Valmistajan ohjeen mukaista ylintä määrää voidaan käyttää vain maaperä-, neulas- tai lehtianalyysin perusteella.

Käytettävän tuhkalannoitteen määrä tulee määritellä lannoitteen ravinnesisällön ja lannoitettavan kohteen kasvupaikan perusteella huomioiden lannoitteen raskasmetallien määrät.

Tukea ei myönnetä, jos lannoituksessa käytetään pelkästään kasvatuslannoitukseen tarkoitettua lannoitevalmistetta.

11 § Lannoitevalmisteen levittäminen

Lannoitevalmiste tulee levittää siten, että vesistöjen ja pienvesien rannoille jätetään kohdekohtaisesti riittävä lannoittamaton suojakaista.

Ojitusalueilla tulee välttää lannoitevalmisteen joutumista suoraan ojiin.

Lannoitevalmiste tulee levittää sulan maan aikana tuhkalannoitteita lukuun ottamatta.

12 § Terveyslannoituksen tuen määrä

Terveyslannoituksen tuki on 155 euroa hehtaaria kohden käytettäessä boorilannoitetta ja 270 euroa hehtaaria kohden turvemaiden tuhkalannoituksessa.

4 luku. Suometsän hoito

13 § Suometsän hoitosuunnitelman suunnittelualue

Suometsän hoitosuunnitelman suunnittelualueen pinta-alan tulee olla vähintään viisi hehtaaria.

Kannustejärjestelmälain 15 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun suunnittelualueen tulee olla pääasiassa metsämaata. Suunnittelualueeseen kuuluvien kiinteistöjen ei tarvitse muodostaa yhtenäistä aluetta, mutta niiden tulee sijaita samalla suoalueella tai sen osavaluma-alueella. Suoalueeksi katsotaan alue, jossa suokasvien maatumisesta muodostuneen turvekerroksen paksuus on yli 30 senttimetriä. Suon ja kivennäismaan vaihettumisvyöhyke voidaan sisällyttää suunnittelualueeseen, jos vyöhykkeellä on tarkoitus tehdä luonnonhoitoa.

14 § Vesiensuojelusuunnitelma

Kannustejärjestelmälain 15 §:n 3 momentin 4 kohdassa tarkoitetun vesiensuojelusuunnitelman tulee sisältää kuvaus vesiensuojelun kannalta välttämättömistä toimenpiteistä. Suunniteltaessa vesiensuojelurakenteiden mitoitusta ja sijoittelua sekä muuta vesiensuojelun järjestämistä tulee huomioida suunniteltujen suunnittelualueen metsäkäsittely- ja vesiensuojelutoimenpiteiden lisäksi myös muut samalla suoalueella tai sen osa valuma-alueella tehtäväksi jo aikaisemmin suunnitellut tai jo toteutetut toimenpiteet, jos tieto metsänkäsittely- ja vesiensuojelutoimenpiteestä on saatavilla Suomen metsäkeskuksen tarjoamasta avoimesta palvelusta suunnitelman laadintaan ryhdyttäessä.

Vesiensuojelusuunnitelman tulee sisältää tieto lähimmästä vesistöstä, jonne vedet johdetaan, ja sen keskiveden korkeudesta sekä niiden metsäkäsittelytoimien sijainnista, toteutustavasta ja suunnitellusta toteutusajasta, joista aiheutuvia vesistöhaittoja vesiensuojelusuunnitelman toimilla pyritään vähentämään. Suunnitelmaan tulee merkitä ne ojien osuudet, joissa eroosiohaittoja esiintyy, ja toimet, joilla ne korjataan. Vesiensuojelusuunnitelmassa tulee esittää toteutettavien rakennelmien sijainti, mitat ja toteutustapa sekä valuma-alueen rajat ja muut rakennelmien mitoittamisessa käytetyt tiedot. Jos vesiensuojelun toteutukseen liittyy vesien johtamista luontaisesti veden puhdistukseen soveltuvalle alueelle tai uomaan, tulee sen toteutus kuvata osana vesiensuojelusuunnitelmaa. Suunnitelmaan sisältyvien toimenpiteiden tehokkuudesta tulee esittää arvio, jossa huomioidaan alueen maastonmuodot ja maalajit. Kun vesiensuojelun toteutukseen liittyy valtaojien perkaamista, tulee perkauksen toteutus kuvata siten, että sen tarpeellisuus käy ilmi.

Vesiensuojelusuunnitelmassa tulee mainita, esiintyykö alueella happamia maita. Kun vesiensuojelusuunnitelma laaditaan alueelle, jossa esiintyy happamia sulfaattimaita, tulee suunnitelmassa esittää keinot ja arvio niiden tehokkuudesta happamuushaittojen vähentämisessä.

Hyväksyttäviä vesiensuojelutoimenpiteitä kiintoaine- ja ravinnekuormituksen vähentämiseksi ovat vesistöjen suojakaistojen, patojen, pintavalutusalueiden, kosteikkojen, kaivu- ja perkauskatkojen, laskeutusaltaiden, lietekuoppien sekä muiden kiintoainesta pidättävien sekä eroosiota ja ravinteiden kulkua vesistöön vähentävien vesiensuojelurakenteiden tekeminen ja kunnostaminen. Jos vesiensuojelurakenteina käytetään ainoastaan laskeutusaltaita ja lietekuoppia, tulee vesiensuojelusuunnitelmassa ilmoittaa syy, miksi muiden vesiensuojelukeinojen käyttö ei ole mahdollista. Myös valtaojan perkaus voidaan katsoa vesiensuojelurakenteeksi, jos sen toteutustapa on ravinteiden ja kiintoaineen huuhtoutumista vähentävä.

15 § Suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvät luontokohteet ja luonnonhoitokohteet

Suometsän hoitosuunnitelman tulee sisältää tieto kiinteistöjen luontokohteista sekä mahdollisista soiden ennallistamiskohteista ja muista luonnonhoitokohteista. Suunnitellut toimenpiteet eivät saa huonontaa luontokohteiden tilaa.

Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin luontokohteisiin kuuluvat:

1) metsälain 10 §:ssä tarkoitetut erityisen tärkeät elinympäristöt;

2) vesilain (587/2011) 2 luvun 11 §:ssä tarkoitetut vesiluontotyypit;

3) luonnonsuojelulainsäädännön nojalla perustetut luonnonsuojelualueet;

4) Natura 2000 -verkoston alueet;

5) luonnonsuojelulain (9/2023) 65 §:ssä tarkoitetut tiukasti suojellut luontotyypit;

6) luonnonsuojelulain 78 §:ssä tarkoitetut tiukkaa suojelua edellyttäviin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikat;

7) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätöksellä rajatut luonnonsuojelulain 64 §:ssä tarkoitetut suojellut luontotyypit, 77 §:ssä tarkoitetut erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikat ja 79 §:ssä tarkoitetut Euroopan unionin tärkeinä pitämien eliölajien esiintymispaikat.

16 § Suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvät metsänkäsittelytoimenpiteet ja piennarteiden tekeminen

Suometsän hoitosuunnitelman metsänkäsittelytoimenpiteiden tulee mahdollistaa kestävän metsätalouden harjoittaminen suunnittelualueella. Toimenpiteiden suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota suunnittelualueen eri osien kuivatustilaan. Suunnittelussa on huomioitava puuston kasvuolosuhteet ja minimoitava turpeen hajoamisesta seuraavat ilmasto- ja vesistövaikutukset sekä vaikutukset monimuotoisuudelle.

Suometsän hoitosuunnitelmaan tulee sisällyttää selvitys jatkuvan metsänkasvatuksen, terveyslannoituksen sekä muiden vedenpinnan säätelyyn vaikuttavien metsänkäsittely- ja hoitotoimenpiteiden toteuttamismahdollisuuksista alueen eri osissa. Toimenpiteiden tulee olla toteutettavissa siten, että tarpeetonta ojien kunnostusta voidaan välttää.

Sellaisten suunnittelualueiden metsänkäsittelytoimenpiteet, joilla esiintyy happamia sulfaattimaita, tulee suunnitella siten, ettei toimenpiteillä edistetä happamuushaittoja synnyttävien olosuhteiden muodostumista. Lisäksi tarvittaessa suometsän hoitosuunnitelmaan merkitään ne tarpeelliset toimenpiteet, joilla vähennetään valumavesien happamoitumista ja happamuudesta aiheutuvia haittoja. Piennartie voidaan tehdä ojastoa lähimmälle kantavalle maapohjalle asti. Piennarteiden määrässä ja sijoittelussa tulee huomioida suunniteltavan suoalueen kuljetustarpeet ja vesiensuojelunäkökohdat.

17 § Suometsän hoitosuunnitelmaan sisältyvät muut toimenpiteet

Suometsän hoitosuunnitelman tulee sisältää suunnittelualueesta seuraavat tiedot:

1) ojastokohtaisten laskuojien sijainti, kunto, arvio kunnostustarpeesta perusteluineen sekä tieto niiden laskuojien suunnitellusta kaivusyvyydestä, joiden kunnostaminen katsotaan tarpeelliseksi;

2) kuivatusojien sijainti ja kunto kuivatuksen toimivuuden kannalta, arvio kuivatus-ojien kunnostuksen tarpeellisuudesta perusteluineen sekä tieto niiden kuivatusojien kaivusyvyydestä, joiden kunnostus katsotaan tarpeelliseksi;

3) mahdollisten täydennysojien sijainti ja suunniteltu kaivusyvyys sekä perustelut sille, miksi niiden kaivaminen on tarpeellista lasku- tai kuivatusojien kunnostamisen sijasta;

4) ne osuudet lasku- ja kuivatusojista, joissa on havaittu syöpymistä tai liettymistä.

Laskuojien kunnostustarvetta tulee suometsän hoitosuunnitelmassa arvioida sillä perusteella, kuinka ne vaikuttavat suoalueella sijaitsevien kuivatusojien toimintaan ja tarkoituksenmukaiseen kuivatustilaan. Laskuojien kunto tulee selvittää seuraavaan vesistöön tai puroon saakka, korkeintaan kuitenkin kilometrin matkalta siitä alueesta, jonka kuivatustilan parantamiseksi suunnittelua tehdään.

Kuivatusojien kunnostus voidaan suometsän hoitosuunnitelmassa katsoa tarpeelliseksi, jos puuston määrä, turpeen laatu sekä ojien kunto yhdessä tarkastellen synnyttävät epäsuotuisan kuivatustilan, joka rajoittaa puuston kasvua, eikä sitä pystytä korjaamaan muilla vähemmän ympäristövaikutuksia aiheuttavilla metsänkäsittely- tai hoitotoimenpiteillä.

Suometsän hoitosuunnitelmaan voidaan sisällyttää täydennysojia koskevia toimenpiteitä, jos ne ovat tarpeellisia vesistöhaittojen estämiseksi. Lisäksi suunnitelmaan voidaan sisällyttää täydennysojia koskevia toimenpiteitä, jos:

1) aikaisempi ojitus on muuttanut täydennysojien vaikutusalueen vesitaloutta ja lisännyt puuston kasvua;

2) täydennysojat korjaavat aikaisemmin puutteellisesti tai virheellisesti sijoitettujen tai kaivettujen ojien kuivatusta;

3) kuivatustilan parantaminen täydennysojia kaivamalla on taloudellisesti tarkoituksenmukaista eikä täydennysojien kaivamisella aiheuteta ylimääräisiä vesistö-, ilmasto- tai monimuotoisuushaittoja verrattuna vanhojen ojien kunnostamiseen; ja

4) täydennysojat voidaan sijoittaa siten, ettei niiden kuivatusvaikutus ulotu sellaiselle alueelle, jonka vesitalous on luonnontilassa.

Jos edellisen ojituksen virheellistä tai puutteellista kuivatusta on tarkoitus korjata täydennysojia kaivamalla, suometsän hoitosuunnitelmaan ei pääsääntöisesti saa sisällyttää vanhojen saman alueen kuivatusojien kunnostamista koskevia toimenpiteitä. Suometsän hoitosuunnitelmassa tulee ottaa huomioon, että alueen riittävä kuivatustila voidaan saavuttaa, kun täydennysojien ja kunnostettavien ojien määrä on yhteensä enintään 280 metriä hehtaaria kohden.