4476 lakia
4476 lakia
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen vastuuvelkaa katettaessa vastuuvelkaan rinnastettavista ja vähennettävistä eristä
- Laki Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta CIMOsta
- Valtiovarainministeriön asetus maistraattien suoritteiden maksuista
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus työttömyysvakuutusrahastolle omavastuumaksuasiassa ilmoitettavista tiedoista
- Valtiovarainministeriön asetus kuluttajaneuvontaa hoitavista maistraateista
- Valtioneuvoston asetus asumistuen määräytymisperusteista vuodelle 2009
- Verohallinnon päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2009
- Laki työ- ja elinkeinokeskuksista sekä työ- ja elinkeinotoimistoista
- Tasavallan presidentin asetus Suomen ja puolustusmateriaalialan yhteistyöorganisaation (OCCAR) välisen OCCARin ESSOR–ohjelmaan liittyvän turvallisuusluokitellun tiedon suojaamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Valtioneuvoston asetus energiataloudellisista avustuksista yhdistyksille
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötoimitusmaksusta
- Oikeusministeriön asetus suojaosuuden määrästä
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eräiden elatusapujen ja elatustukien korottamisesta elinkustannusindeksin nousun johdosta
- Liikenne- ja viestintäministeriön asetus sairaankuljetuksen taksoista
- Laki ydinterrorismin torjumisesta tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
- Tasavallan presidentin asetus vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen III liitteen muutosten voimaansaattamisesta
- Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen Demokratia- ja Vaaliapuinstituutin perussäännön voimaansaattamisesta sekä perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Valtioneuvoston asetus vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta menetetyksi tuomitsemista koskeviin päätöksiin tehdyn puitepäätöksen säännösten kansallisesta täytäntöönpanosta ja puitepäätöksen soveltamisesta
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus turskankalastuksen erityisluvasta vuonna 2009
- Tasavallan presidentin asetus kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Laki eräiden kuolemaan johtaneiden tapahtumien tutkinnasta
- Tasavallan presidentin asetus Mauritiuksen kanssa sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Valtiovarainministeriön asetus toimivaltaisista viranomaisista vihkimisoikeudesta annetussa laissa tarkoitetuissa tehtävissä
- Valtioneuvoston asetus rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä
- Oikeusministeriön päätös ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisessa vuoden 2008 kunnallisvaaleissa käytettävän lomakkeen kaavan vahvistamisesta
- Valtioneuvoston asetus bioenergiatuotannon avustamisesta
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus Suomen lipun alla purjehtivien tai Suomessa rekisteröityjen yli 20-metristen kalastusalusten harjoittaman turskankalastuksen keskeyttämisestä
- Laki vihkimisoikeudesta
- Valtioneuvoston asetus huumausaineiden valvonnasta
- Laki kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
- Tasavallan presidentin asetus Georgian kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Tasavallan presidentin asetus kansainväliseen lastiviivayleissopimukseen tehtyjen muutosten voimaansaattamisesta
- Laki Suomen osallistumisesta eurooppalaisen puolustusmateriaaliyhteistyöjärjestön (OCCAR) hallinnoimaan Euroopan Puolustusviraston ohjelmistoradioprojektiin (ESSOR) tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
- Valtioneuvoston asetus työ-, koulutus- ja elinkeinoasiain neuvostosta
- Valtioneuvoston päätös Piikkiön kunnan liittämisestä Kaarinan kaupunkiin
- Puolustusministeriön asetus puolustusvoimien palotarkastustoiminnasta valtakunnan turvallisuuden vuoksi salassa pidettävissä kohteissa
- Tasavallan presidentin asetus tavaroiden rajatarkastusten yhdenmukaistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen liitteen 8 voimaansaattamisesta
- Tasavallan presidentin asetus Kazakstanin kanssa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Valtioneuvoston päätös Lapin kunnan liittämisestä Rauman kaupunkiin
- Valtiovarainministeriön asetus Suomalainen tiede ja tutkimus -juhlarahasta
- Valtioneuvoston asetus neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien kymmenenteen Euroopan kehitysrahastoon liittyvän sisäisen rahoitussopimuksen voimaansaattamisesta
- Tasavallan presidentin asetus terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen voimaansaattamisesta ja yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Laki Suomen ja Ruotsin välillä yhteisestä valvonnasta alkoholitavarain luvattoman maahantuonnin ehkäisemiseksi tehdyn sopimuksen hyväksymisestä annetun lain kumoamisesta
- Maa- ja metsätalousministeriön asetus tilatukioikeuksien siirrosta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen kumoamisesta
- Valtioneuvoston asetus lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa
- Tasavallan presidentin asetus Suomen osallistumisesta eurooppalaisen puolustusmateriaalialan yhteistyöjärjestön (OCCAR) hallinnoimaan Euroopan Puolustusviraston ohjelmistoradioprojektiin (ESSOR) tehdyn sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta
- Tasavallan presidentin asetus Suomen ja Romanian välillä ilmastonmuutosta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimuksen Kioton pöytäkirjan mukaisesta yhteistoteutuksesta ja kansainvälisestä päästökaupasta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta
- Valtioneuvoston asetus tuottoon liittyvän rahanpesun soveltamisalasta tietotekniikan käytöstä tullialalla tehdyssä yleissopimuksessa ja kuljetusvälineen rekisterinumeron sisällyttämisestä yleissopimuksessa lueteltuihin tietoihin tehdyn pöytäkirjan ja sen suomenkielisen oikaisupöytäkirjan voimaansaattamisesta sekä pöytäkirjan ja sen suomenkielisen oikaisupöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Tasavallan presidentin asetus Viron kanssa turvallisuusluokitellun tiedon vastavuoroisesta suojaamisesta tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
- Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan korvauksen perusteista vuonna 2008